27.-30.5.2015 Pyhä-Häkki, Saarijärvi, Finland

27.-30.5.2015 Metsäretriitti Pyhä-Häkissä Saarijärvellä

 Rights reserved on all the photos. Photographs by Isla Peura, www.luonnonvalo.fi

Rights reserved on all the photos. Photographs by Isla Peura, www.luonnonvalo.fi

I have written a brief translation in english at the bottom of the page.

 Finnish Viivi with things on her head.

Finnish Viivi with things on her head.

Talven sulettua pois heräävän keväisen luonnon alta tuli viimein aika Metsä-projektin alkuretriitille. Lähdimme valokuvaaja/ green care -ohjaajamme Isla Peuran kanssa kolmeksi yöksi telttailemaan Pyhä-Häkin luonnonpuistoon. Kaikki tämän tekstin kuvat ovat Islan kuvaamaa behind-the-scenes -materiaalia retkeltämme. ”Varsinaiset” valokuvat julkaisemme filmien kehityttyä.

 First camp.

First camp.

Keskiviikko, alku, kiireestä rysäyksellä metsään. Väsymys painoi jo ensiaskelilla menneistä töistä, jotka lähtivät virtaamaan kehosta ulos luontoon päästyään vaatien sovitustaan. Metsä alkoi puhdistaa minua, ja ääneni katosi jo ensimmäisenä yönä kurkkukivun kera. Taustalla kukkui käki ja vietimme ensimmäisen yön lähellä parkkipaikkaa. Leirimme alueella oli kaatunut pikku mänty, katkaisin siitä pätkän josta aloin veistellä oksia pois. Siitä tulisi trapetsitankoni.

 Preparing a trapeze bar from a fallen pine tree.

Preparing a trapeze bar from a fallen pine tree.

Seuraavana päivänä leirimme siirtyi Kotajärven rannalle nuotiokatoksen läheisyyteen. Ensimmäisen päivän luonnon vierastus karsiutui nopeasti, neulaset hiuksessa ja sammal villapaidassa eivät haitanneet enää. Joutsenet rääkyivät läpi yön, kaukana kukkui käki. Edellisenä yönä oli päähäni unen rajamailla putkahtanut ajatuksia, jotka sanelin viereisessä teltassa nukkuvalle Viiville muistiin teltan sisälle. Hutki häpeä pois, “taustalla laulaa kana tai kuukkeli”, ja se, että riippumaton hyttysverkko voi toimia puuttuvana morsiuspukuna Viivin visioon. Tällaista tuntuu että metsässä meidän luomisemme oli koko tämän alkutaipaleen, ideoita vain putkahteli kuin itsestään, valmiina meille kokeiltavaksi. Kun jotain alkoi työstää, seuraavien ideoiden rivi valui paikalle tehdyn työn mukana.

 Swiping away shame.

Swiping away shame.

Aloitimme leiriydyttyämme ja syötyämme lukemalla Anni Kytömäen Kultarinta -romaanista, Ekopsykologia ja perinnetieto -kirjasta, Johannes Setälän Aika -kirjasta ja Islan lukemasta toisestakin teoksesta (näin siinä käy kun ei heti kirjoita ylös mistä kirjasta oli kyse) ylös kirjoittamiamme meitä puhutelleita sitaatteja. Sitaatit pyörivät monien meitä kaikkia kiinnostaneiden teemojen ympärillä, ja teemat jotka niitä sitoivat yhteen olivat luonnon ikuinen ylivalta ihmisestä, ihmisen yritys alistaa luontoa ja naisen sekä naisen kehon kohtelu rinnastettuna luonnon kohteluun. Kuin itsestään metsä imaisi meidät, ja aloitimme kuvaamalla valokuvia, joissa meillä Viivin kanssa on pelkät valkoiset topit päällä. Erinäisissä paikoissa oltuamme kuvaussessio laajeni risukruunun rakentamiseen päähän, luurangoitumiseen tolpannokkaan ja pitkospuilla käsillään seisomiseen. Ideoita putkahteli paikkojen myötä, mitään ei oltu suunniteltu sen kummemmin kuin alkupuvustusta.

Metsässä alastomuuskaan ei tuntunut enää vahvalta kannanotolta tai protestilta nykyisten kauneusihanteiden sanelemaa kehonkuvaa kohtaan niin paljoa kuin se oli Helsingissä kotona miettiessäni ollut. Tuntui että olennainen kuvissa oli jossain ihan muussa kuin paljaassa pinnassa, eikä alastomuus ollut lainkaan erikoista tai pakotettua. Kirjoitimme nuotiolla illalla kaikki asiat ylös mitä häpesimme häpeärunoa varten, jotta voisimme oksilla ne hutkia kehostamme pois. Tämä tyydytti erityisesti omaa käsitystäni siitä, että kannamme energiassamme ja kehossamme kaikkia nykyisen ja menneiden elämien muistoja, ja turhasta painolastista puhdistaminen on välttämätöntä. Oli myös outo huomata miten metsän puhdistava suodatin oli jo tehnyt tehtäväänsä, monet suurista häpeän kohdista kerrottuna tytöille siellä tuntuivat todella kaukaisilta ja vähäpätöisiltä. Loimme myös luonnonnostatusrunomme. Koko retriittimme ajan yritimme Viivin kanssa myös miettiä tulevaa Hiljaisuus-festivaalin demoesitystämme, ja työstää ideoita myös tätä varten jaettavaksi yleisön kanssa.

 Our second camping spot.

Our second camping spot.

Perjantaina yöllä kolmelta soi kello, jotta menisimme auringonnousuun kuvailemaan suolle. Oli perkeleen kylmä. Hytisimme huomatessamme, että aurinko ei ollut vielä tarpeeksi korkealla, ja palasimme sytyttämään nuotion. Kuvausten jälkeen palasimme takaisin nuotiolle nauttimaan aamupuurosta ja auringonnoususta. Käet kukkui ja joutsenet huusi. Päivällä oli uinnin paikka tulelta käsin, luontopolun tarpominen ja kaukaisuudessa Viivi näki peuran vilahtavan. Satoi, muttei liikaa. Iltahämärässä aloimme kuvata taas. Vesi oli kylmä kun siellä kahlasimme eri mekoissa, Viivi valkeassa kirves kädessä ja minä vihreässä hirven sarvet oksista päässä. Tanssin tulen ympärillä sitä väistellen, tuli kuuma. Menimme alasti matkimaan puita puiden keskelle. Kultaisia ääriviivoja piirtävä ilta-aurinko oli sanoinkuvaamattoman kaunis puissa tanssiessaan. Nokesin naamani, Viivi hieroi poskiinsa mutaa ja istuimme manaten savussa. Lopulta keuhkot olivat niin täynnä sitä että oli pakko vetää henkeä poissa nuotiosta.

Takaisinpaluumatkalla lauantaina sen tunsi fyysisesti kuinka metsä valui kauemmas ja kauemmas auton lähestyessä kaupunkia.

Tällä kertaa teemoiksi, joita käsittelimme nousivat naiseus ja siihen liittyvä häpeä, oman voiman keräily, oman kehon luonnollisuuden kanssa tanssiminen, erilaiset naishahmot ja parisuhteissa tarina josta ei uskalla päästää irti.

The snows have left the ground and the spring is making its way into the nature in Finland. Despite the chilly nights, it was time for us to start working on our Forest Project. We begun with having a three night forest retreat in Central Finland, about an hour drive from Jyväskylä. Our main mission was to shoot some nature-inspired photographs with Isla Peura. We were also constantly gathering ideas with Viivi for our first demo presentation of the forest trail performance we would do as a part of the program of the Silence Festival in Kaukonen, Finnish Lapland.

 Viivi and the poem of shame.

Viivi and the poem of shame.

The forest where we spent our time was a beautiful mixture of pine, spruce and birch (for us the very image of a Finnish forest that feels like home) and swamp lands that one could cross by a pathway made of wood planks. We had perfect weather, since in May it’s not really that warm yet here up north. Still the sun was shining during daytime, it never rained too much, the birds were noisy and mosquitoes not too many.

 Our photographer Isla.

Our photographer Isla.

We quickly got used to ants in our bags, pieces of moss and small sticks in our hair, and the forest stopped to feel so foreign. Ideas started popping out naturally, just waiting for us to grab them, and once we started working on something it felt like another set of inspiration came without calling. This time it was easy, even though both of us were a bit sick. In addition to shooting photos with Isla (All the photos seen with this text are behind the scenes -material  shot by her. The “real” ones we will publish later when the rolls of film have been developed), our days consisted of visiting the forest, cooking food, warming up the fireplace and sharing thoughts. We started the whole creation by sharing some quotes from several different books we had read on the subject of connection with man and nature. These quotes acted as a source of inspiration both for the photos and our circus-related actions.

This time some themes popping clearly up with all of us were femininity and shame associated with it, gathering ones own power back to oneself, dancing with one’s natural body, different female characters, and relationships, where one is more attracted to the story of it than the reality.

When we left, the bird that had been singing in the distance every night came to sing very loudly just above our car.